Mieleeni muistuu tilanne peruskoulun ruokalasta. Olin kouluvierailulla jossain päin suomea, ei sillä niinkään väliä missä. Minulla oli mahdollisuus ruokailla ja toki tähän mahdollisuuteen mielellään tarttuu. Naapuripöydässä istui kovaääninen miesopettaja, joka viihdytti jutuillaan muita opettajia. Havaitsin ehkä 7. luokan oppilaan hakevan katsekontaktia kyseiseen opettajaan, hänellä oli selkeästi asiaa opettajalle. Mitä tapahtui seuraavaksi, sai minut sanattomaksi….

Tyttö lähestyi arasti opettajaa ja sai vihdoin huomion osakseen. En kuullut mitä hän opettajalta kysyi, opettaja katsoi kuitenkin tarpeelliseksi jättää tytölle ehkäpä ikuisen muistijäljen. Opettaja korotti ääntään tytölle, niin että pöytäseurueen lisäksi sen kuuli koko ruokasali ja töksäytti ”mene hyvä tyttö ilmoitustaululle ja lue ohje sieltä!”. Tehostaakseen sanomaa, opettaja osoitti kädellään suuntaa. Tyttö punastui, loi katseensa lattiaan ja poistui nopeasti. Ruokalassa olijoiden katseet seurasivat tyttöä ja opettaja jatkoi pöytäseurueen viihdyttämistä kovaäänisesti.

Voi olla, että olemme tavanneet vastaavaa huonoa käytöstä itse kukin, niin töissä kuin vapaa-ajalla. Työyhteisöissä saattaa olla henkilöitä, jotka ovat sitä kuuluisaa äänekästä vähemmistöä jotka kuvittelevat edustavansa enemmistöä. ”Realistisia töksäytyksiä” (nolaamista) saattaa saada osakseen niin opiskelija, kollega tai esimies. Voimme edistää työyhteisön psyykkistä hyvinvointia esimerkiksi keskittymällä muiden puheeseen, kuuntelemalla ja kannustamalla kaikkein hiljaisiakin kertomaan mielipiteensä niin, ettei heidän tarvitse pelätä nolatuksi tulemista. Mielestäni nämä ovat oleellisia työyhteisötaitoja joita tulee vaalia ja huonoon käytökseen tulee reagoida. Tällaisina muutoksen aikoina kannattaa hakea ratkaisuja tiiminä kaiken maailman urputuksen sijaan. Väitän, että voimme kaikki silloin paremmin, pitäisiköhän käytösoppi palauttaa yhdeksi oppiaineeksi? Hyvä lukija, miten sinä edistät työyhteisön psyykkistä hyvinvointia?

Jos jäit miettimään, mitä minä tein tässä tytön tapauksessa? Jätän sen sinun arvailujesi varaan.

Petri Kylmänen
sairaanhoitaja, ylempi amk
työnohjaaja

Pohjois-Hämeessä psykiatristen sairaanhoitajien yhteis- ja yhdistystoiminnalla on vahvat perinteet. Pohjois-Hämeen Sairaanhoitajat ry on yksi Sairaanhoitajaliiton vanhimmista alueyhdistyksistä ja sen alaisuudessa on vuodesta 1959 toiminut psykiatristen sairaanhoitajien jaosto (alkuvuosina Psykiatrinen kerho). Tarve jaoston perustamiselle lähti psykiatrisen tietouden lisäämisestä aikana, jolloin ei ollut olemassa työpaikkakoulutusta tai työnohjausta. Jaoston toiminnalle on ollut tärkeää myös Tyyne Ylösen perintö, joka edelleen mahdollistaa apurahojen haun alueen psykiatrisille sairaanhoitajille ja seniorisairaanhoitajille.

Lukuisista psykiatrian alan muutoksista huolimatta jaoston toiminnan tarkoituksen ja tavoitteiden takana on helppo seistä myös tänä päivänä. Kaikki nämä vuodet tavoitteena on ollut psykiatristen sairaanhoitajien ammattitaidon kehittäminen, hoitotyön näkökulmien avartaminen ja työssä jaksamisen tukeminen. Jaoston toiminta antaa mahdollisuuden erilaisiin keskusteluihin ja kokemusten vaihtoon saman alan sairaanhoitajien kanssa ja tukee näin myös ammatti-identiteettiä.

Nykyään työantajat mahdollistavat kohtuullisen hyvin osallistumisen oman alan koulutukseen ja työnohjauksen merkitys hoitotyön laadun parantamisessa ja hoitotyöntekijän työtyytyväisyyden lisäämisessä on laajasti tunnustettu. Nämä vuosikymmenten aikana tapahtuneet positiiviset muutokset ovat jalostaneet jaoston toiminnan pääpainon virkistäytymiseen, varsin pienimuotoiseen koulutukselliseen tarjontaan ja verkostoitumiseen. Toiminnan haasteena on useita vuosia ollut psykiatristen sairaanhoitajien houkutteleminen mukaan vapaa-ajalla tapahtuvaan toimintaan. Haaste on todellinen, siitäkin huolimatta, että jäsenten tavoittaminen on nykypäivän menetelmin aikaisempaa selvästi vaivattomampaa.

Jäsenistön palautteissa toistuu, että jaoston toiminta nähdään tärkeäksi osaksi Pohjois-Hämeen Sairaanhoitajat ry:n toimintaa ja toiveita kohdistetaan toistuvasti ulkomaille suuntautuvien opintomatkojen järjestämiseen. Paljon työtä vaativan toiminnan järjestämisen esteenä on ollut talkootyön houkuttelemattomuus.  Jaoston toiminnan yhtenä kulmakivenä on kuitenkin edelleen kannustaa ja tukea osallistumaan muuhun kansainväliseen toimintaan, kuten oman alan kansainvälisiin konferensseihin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Pohjois-Hämeen Sairaanhoitajat ry:n hallituksessa ja apurahatyöryhmässä tulee jatkossakin olemaan psykiatristen sairaanhoitajien jaoston edustaja. Lisäksi jaosto tiedottaa kansainvälisten konferenssien ajankohdista ja tukee konferenssimatkoilla jäsenten vapaa-ajan toimintaan osallistumista.

Useamman vuoden toiminnassa mukana olleena suosittelen lämpimästi mukaantuloa porukkaan. Osallistumisen myötä syntyneet kontaktit tukevat käytännön työtä selkiyttäen itselle psykiatrisen hoidon palvelukokonaisuutta Pirkanmaalla ja helpottaen yhteydenottoa eri työpisteissä työskenteleviin, jo entuudestaan tuttuihin kollegoihin.

Lisätietoa jaoston historiasta.

Raika Hanhisalo
sairaanhoitaja AMK

Sosiaalinen media on kaikkialla. Lähestulkoon jokaisella on pääsy nettiin milloin ja missä vain. Sosiaalinen media mahdollistaa vuorovaikutuksen, vanhojen tuttujen kohtaamisen ja mahdollisuuden positiiviseen yhteisöllisyyteen, mutta myös asiattoman kirjoittelun vailla pienintäkään arvostelukykyä. Harvemmin tuntemattomat ihmiset menevät kadulla loukkaamaan toisen kunniaa ja ihmisarvoa, tai sanomaan toisilleen sellaisia asioita, joita netissä kirjoittavat. Jos kommunikointi tapahtuisi vain entisajan keinoin kuten kasvotusten, puhelimitse ja kirjeitse, sanoisimmeko toisillemme sellaisia asioita kuin nykyään nettiin kirjoitetaan? Uskallan epäillä. Kiusaamista eri muodoissa on tosin ollut aina. Internet ja sosiaalinen media vain ovat antaneet sille erilaisen muodon ja ulottuvuuden.

Olen mielipiteen- ja sanavapauden kannalla, mutta sananvapauden lisääntymisen rinnalla tulee kulkea myös vastuun. Se voi voisi näkyä vaikkapa avoimesti omalla nimellä kommentoimisena. Hyssyttely, joka mielestäni vertautuu huonon nettietiketin hyväksymiseen, ei ole ratkaisu. Asoista pitää puhua ääneen niiden oikeilla nimillä ja pohtia käytäntöön meneviä ratkaisuja. Vaikka se olisi vaikeaa ja kiusallistakin.

Omassa rauhassa, ehkä jopa provosoituneena kirjoittaessa, on helppo ladata kovia mielipiteitä nettiin ja kannustaa muita mukaan. Netissä kohteena olevasta ihmisestä tulee ikään kuin esine. Unohdetaan, että kyseessä on elävä, ajatteleva ja tunteva olento, jopa oman yhteisön jäsen. Unohdetaan empatia. Kun toisen mielipahaa ja kärsimystä ei näe, ei ole tarvetta kantaa vastuuta teostaan ja pysähtyä pohtimaan, miltä tuntuisi lukea samaa tekstiä jos se koskisi itseä tai läheistä? Pohdin myös, miksi asiattoman nettikirjoittelun vastavoimaksi niin harvoin syntyy aitoa positiivista kirjoittelua? Tällä en tarkoita kauniita korulauseita ja fraaseja tai vastahyökkäystä möykkääjää kohtaan, vaan havahduttamista negatiivisen kierteen turhuuteen.

Mitä voimme tehdä? Olla itse esimerkkinä, muistaa oma vastuu. Auttaa toista lukemaan omia tunteitaan, auttaa toista empatiaan. Keskittyä yksilön puutteiden ja heikkouksien tarkastelun sijaan hänen vahvuuksiinsa ja voimavaroihinsa ja niiden näkyväksi tekemiseen.

Anne Jämsén
sairaanhoitaja, YAMK

Tämän kysymyksen esitti joku aika sitten sairaanhoitajaopintonsa aloittanut opiskelija. Opettajan näkökulmasta nämä ovat erinomaisia kysymyksiä; niiden kautta päästään keskustelemaan laajasti aiheesta eri näkökulmista. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat samalla usein sekä kiinnostava että vähän pelottavakin asia. Niin sanotun kadunmiehen näkökulma, joka opiskelijoillakin opintojensa alussa usein on vahvimpana, saattaa olla hyvinkin negatiivinen ja väärien tietojen tai uskomusten värittämä. Mielikuvat mediasta, elokuvista ja erilaisista kauhukertomuksista tarttuvat mieleen helposti ja tuntuu turvallisemmalta ajatella, että on ”ne” sairastuneet ja ”me” terveet.

Teoreettiset mallit kuvaavat mielenterveyttä ja mielenterveysongelmia moniulotteisempina asioina kuin terveys-sairausjanan kahtena ääripäänä. Nämä mallit tulevat tutuksi tänä päivänä jo lukio-opinnoissa ja peruskoulussa, joten ihan uudesta asiasta ei ole kyse enää tämän päivän sairaanhoitajaopiskelijoille –ja oikein hyvä niin, koska ymmärrystä ja positiivista suhtautumista tarvitaan ammattilaiselta mustavalkoisen ajattelun sijaan juuri silloin kun avuntarvitsija on heikoimmillaan ja hoidon tarpeessa. Suostuminen ajatukseen, että kuka tahansa voi sairastua ja että mielenterveysongelmat eivät ole valinta, vaatii kuitenkin tietoa, halua ymmärtää, kykyä asettua toisen asemaan ja hoitamisen edellyttämää osaamista. Asioita, jotka sairaanhoitajakoulutuksen aikana tulisi saavuttaa.

Huolestuttavia viestejä kuitenkin kuuluu edelleen siitä, että leimaantumista, stigmaa, ylläpitävä ”me” ja  ”ne” –ajattelua edelleen on. Sairastuneiden lisäksi heidän läheisensä, perheensä kokevat leimaantuvansa, samoin myös alalla työskentelevät. Kesäkuussa uutisoitiin erittäin huolestuttavia ja pysäyttäviä tietoja sisältänyt arviointiraportti Iso-Britannian julkista terveydenhuoltoa koskien. Raportin mukaan erityisesti ensiavussa mielenterveysongelmista kärsivien avunhakijoiden kohtelu oli erittäin huonoa ja epäasiallista. Huonon kohtelun vaikutukset vaikuttavat kielteisesti avun hakemiseen myös jatkossa, joten huonolla kohtelulla voi olla hyvinkin kauaskantoisia seurauksia.

Stigmaa ja stigmatisoitumista mielenterveysalalla on tutkittu useista eri näkökulmista jo vuosien ajan ja edelleen tutkimuksen tuottamalle tiedolle näyttääkin valitettavasti olevan tarvetta. Tarvitaan ja ymmärrystä siitä, että mielenterveysongelmat ovat erilaisia moniin muihin terveysongelmiin verrattuna ja niillä on usein myös erilaisia sosiaalisia vaikutuksia. Katkennut jalka ja särkynyt mieli vaatii kuitenkin yhtä kiireistä ja osaavaa hoitoa, kuten Iso-Britannian ministeri Burt totesi Guardianin haastattelussa kesäkuussa.

Negatiivisessa suhtautumisessa on usein kyse tietämättömyydestä, omista peloista, kielteisistä kokemuksista ja ammattilaisilla usein myös epävarmuudesta suhteessa omaan osaamiseen. Leimaantumisen vähentämiseksi tarvitaankin eri tahoilla erilaisia toimia. Ammattikorkeakoulut sairaanhoitajien kouluttajina tekevät oman osansa vastaamalla siitä, että koulutuksen aikana saavutetaan hyvä mielenterveyshoitotyön osaaminen ja ymmärrys asiasta. Näin turvataan se, että apua tarvitsevat saavat osaavaa, leimaamatonta ja hyvää hoitoa –ja muutetaan myös asenteita myönteisemmiksi. Koulutuksen aikana esimerkiksi yhteistyöllä kokemusasiantuntijoiden kanssa on tässä suuri merkitys.

Omaisyhdistyksillä on merkittävä rooli läheisten tukemisessa ja oikean tiedon välittämisessä. Alalla toimivien osalta erilaiset organisaatiot tekevät tärkeää työtä ja vähentävät negatiivista leimaa tekemällä toiminnan näkyväksi. Näkyväksi tekemisestä hyvänä esimerkkinä on Sairaanhoitajaliiton mielenterveystyön asiantuntijaryhmän olemassaolo ja Sairaanhoitajaliiton kuuluminen jäsenjärjestönä sekä pohjoismaiseen että eurooppalaiseen psykiatristen sairaanhoitajien organisaatioon. Tällä tavalla tuetaan myös sitä, että voimme laajemmalla yhteistyöllä olla vaikuttamassa asioihin.

Kadunmiehen tietoisuuden lisäämisessä eri toimijat pyrkivät vaikuttamaan suhtautumiseen ja erilaiset tapahtumat tuovat näkyvyyttä. Joka vuosi järjestetään eri puolilla maailmaa esimerkiksi Mental Health Day- tapahtuma. Tänä vuonna Euroopan psykiatristen sairaanhoitajien organisaatio (Horato) ja sen konferenssiin osallistuvat juhlivat päivää Portugalissa. Tervetuloa muutkin mukaan tekemään päivästä positiivinen juhlapäivä! Elokuun ajan ennättää vielä jättämään abstraktinkin tähän konferenssiin.

Mutta ilman erillisiä tapahtumiakin voimme jokainen tehdä paljon, loppujen lopuksi on kuitenkin kyse siitä, miten kukin meistä suhtautuu toiseen ihmiseen. Sen eteen voimme jokainen tehdä asioita omassa arjessamme vaikkapa saman tien. Vastaushan tuohon opiskelijan esittämään kysymykseen on kuitenkin ”kaikkialla”.

Hyvää syksyä!

Nina Kilkku
Yliopettaja, Tampereen ammattikorkeakoulu
psykoterapeutti, TtT
eMenthe-hankkeen projektipäällikkö
Sairaanhoitajaliiton mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmän jäsen
Pääsihteeri, Euroopan psykiatristen sairaanhoitajien organisaatio (Horatio)

sähköposti: nina.kilkku@tamk.fi
puhelin: +358505118754

Mielenterveys on itsestään selvyys silloin, kun siinä ei ole vajetta.  Mielenterveyden edistäminen on nuoren, lapsen, aikuisen ja ikääntyvän normatiivisen kehittymisen tukemista.  Mielenterveyttä voi edistää kaikessa arjen toiminnoissa.  Se vaatii kuitenkin katseen ja näkökulman muuttamista voimavaroihin, pärjäämiseen ja onnistumisiin.

Valitettavasti lähestymme vielä liian usein asioita ongelmakeskeisesti. Ajatellaanpa koulun ja kodin yhteistyöhön tarkoitettua sähköistä järjestelmää (esim. Wilma).  Moni vanhempi on kertonut, että liian usein Wilma-viestit sisältävät moitteita ja niitä lähetetään ongelmatilanteissa.   Miten yhteistyö olisikaan voimistavaa, jossa Wilmassa olisikin kuvauksia onnistumisista ja vain vähän epäonnistumisia tai unohduksia. Esimerkkejä on lukuisia, vaan yksi täytyy vielä kertoa.  Olen tutkinut ja kiinnostunut tarinoista ja kertomuksista. Mielenkiintoista oli olla mukana dementoituneen ihmisen työn kehittämisessä.  Tarkastelimme kertomuksia, joita kerrotaan raporteilla.  Upeaa oli työntekijöiden kertomuksen mahdin tiedostaminen. Puhuimme siitä, mitä raportilla kerrotaan.  Jos päiväraportilla kerrotaan, että aamulla dementoitunut oli ollut ”aivan  kaamea” oli tullut ”nyrkit ojossa” vastaan.  Sellaisen tiedon saatuaan iltavuoroon tuleva työntekijä kohtaa dementoituneen eri tavalla kuin, jos raportilla oli raportoitu tapahtumista myös dementoituneen voimavarat huomioiden.

Olen kuullut usean omaisen ja mielenterveyden vajeesta kärsivän henkilön sanovan, että heidät nähdään ensisijassa mielenterveyspotilaana terveydenhuollossa.  He kuvaavat saaneensa leiman, joka kantaa, vaikka heillä ei enää oireita olisikaan.  Tärkeää on nähdä ihminen kyseisessä hetkessä. Tiedämme, että esim. masennuksesta paranee, siten tärkeää on myös ”purkaa” diagnooseja, jotka eivät ole enää ajankohtaisia.

Uusi tapa näkökulman muuttamiseen on Lapset Puheeksi- toimintamalli. Lapset Puheeksi menetelmän tavoitteena on turvata lapsen mahdollisimman normaali kehitysympäristö tilanteessa, jossa perhe-elämää varjostaa jokin iso haaste (syöpä, trauma).  Lapset puheeksi menetelmä on kaksiportainen työmalli, joka sisältää perhekohtaisen lapset puheeksi- keskustelun ja yhteistyöverkoston kanssa toteutettavan lapset puheeksi neuvonpidon.   Perhekohtainen lapsi puheeksi keskustelu mahdollistaa perheen elämäntilanteen ja lapsen kehityksen kannalta niiden keskeisten tekijöiden tunnistamisen, joita tukemalla tai muuttamalla voidaan turvata lapselle normaali kehitysympäristö huolimatta perhettä kohdanneista vaikeuksista.  Yhteistyöverkoston Lapset Puheeksi Neuvonpidon avulla voidaan räätälöidä läheisten ja viranomaisten yhteistyöllä lapsen kehitystä tukeva arkipäivä. Toimintamalli on vaikuttava ja sitä viedään tällä hetkellä eri kuntien palelurakenteisiin, hyvänä esimerkkinä on Raahen kaupunki.

Haastan kaikki muuttamaan vuorovaikutusta, puhetta ja kertomuksia. Edetään  pienin askelin tavoitteena voimavarat, onnistumiset ja pärjääminen.

Päivi Vuokila-Oikkonen
Yliopettaja, TtT,  työelämän kehittäjä- reteaming coach- työnohjaaja (STOry:n jäsen)
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
GSM: +358 40 8297670
sposti: paivi.vuokila-oikkonen (@) diak.fi

Sairaanhoitajaliitto on perustanut mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmän toimimaan kahden vuoden kaudelle. Nykyinen ryhmä toimii siis vuoden 2016 loppuun asti.

Mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmässä toimii tällä hetkellä seitsemän jäsentä, jotka edustavat kattavasti eri mielenterveysalan toimijoita ympäri Suomea.

Mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmällä on vankat juuret sairaanhoitajaliiton toiminnassa ja uudistunut sairaanhoitajaliitto onkin tuonut asiantuntijaryhmät uudelleen toimintaan ja uudella ajatuksella.

Tästä innostuneena voisikin sanoa, että: ”Mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmä – suunta ulospäin, kohti jäseniä ja mielenterveyshoitotyö keskiössä”.

Mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmän tavoitteena on mielenterveyshoitotyön moninaisuuden ja laaja-alaisen urakehityksen mahdollisuuksien esiin tuominen kiinnostuksen lisäämiseksi mielenterveyshoitotyötä kohtaan. Asiantuntijaryhmä toimii myös kansainvälisten yhteistyöverkostojen (Psykiatristen sairaanhoitajien pohjoismainen verkosto, PSSN ja Euroopan psykiatristen sairaanhoitajien organisaatio, Horatio) Suomen edustajien taustatukena.

Asiantuntijaryhmän tavoitteena on vahvistaa mielenterveyshoitotyön ammattilaisten ääntä Sairaanhoitajaliitossa. Tärkeänä pidetäänkin alueellisen toiminnan vahvistamista, mutta myös näkymistä ja kuulumista esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Osallistu keskusteluun Twitterissä käyttäen hashtageja #mielenterveyshoitotyö ja #mtasiantuntijat.

Tavoitteena on luoda monipuolinen ja avoin keskustelufoorumi sille, miten mielenterveyshoitotyötä voidaan tulevaisuudessa kehittää. Mihin suuntaan sinä toivot mielenterveyshoitotyötä kehitettävän?

Pysy kuulolla, osallistu, vaikuta ja keskustele – vaikka heti kommentoimalla blogia.

Terveisin

Mari Lahti
TtT, päätoiminen tuntiopettaja, mielenterveyshoitotyön asiantuntijaryhmän vetäjä, PSSN hallituksen jäsen